Kävelin metsässä Edwardin (sen twilight-tyypin) kanssa. Se luonnollisesti kimalteli ja oli blingbling. Edward siis, ei metsä.
Saavuttiin johonkin lammelle. Lammen rannalla oli kasa vaatteita ja kengät.
Yhtäkkiä Edward dramaattisesti katsoi ympärilleen dramaattisen musiikin soidessa taustalla.
Sitten hän otti kengän maasta.
Hän haistoi sitä.
Sitten hän sanoi "hmm... Puolet ihmisen hikeä, puolet eläimen..."
Sitten hän säpsähti ja huusi jotta "IHMISSUSI!"
Ja kappas kummaa, metsästä hyökkäsi Eetvartin päälle harmaakarhu!
Siinä he sitten painivat. Kimalteleva vampyyri ja hurja ihmissusiharmaakarhu.
Loppu.
lauantai 30. huhtikuuta 2011
torstai 14. huhtikuuta 2011
13.-14.4
Ihan ensimmäisenä oltiin käymässä Ekokylässä perheen kanssa. Siellä oli mooooonta hevosta ja mooooonta lammasta ja mooooonta kaikkea!
Sitten mentiin Matin kanssa kai Pyhäkankaalle, ainakin se muistutti sitä hieman (muutakaan en keksi että mistä se olisi ollut).
Noh. Oltiin siellä sitten kai pakoilemassa joitakuita tyyppejä. Vaan ne jotkakutka tyypit tulivatkin juuri sinne!
Piiloteltiin sitten metsässä ja hiippailtiin siellä. Sitten nähtiin pieni mökki, ja päätettiin mennä sinne.
Katseltiin siinä hetki ympärillemme, kun yhtäkkiä lähistöltä kuului ääniä ja ikkunasta näkyi, kuinka ne tyypit oli tulossa sinne!
Otettiin sitten itsellemme aseet, Matti otti jonkin lusikan/kauhan/vastaavan ja minä otin keittiöveitsen, siis sellaisen ison ja terävän.
Noh, ovesta sitten astui sisään mies ja nainen (tai no tyttö, vieläpä eräs koulupissis). Matti hyökkäsi lusikkansa kanssa miehen kimppuun, ja minä heitin sitä tyttöä sillä veitsellä otsaan.
Vaan eipä se kuollut.
Sitten se tyttö heitti veitsen (se oli yhtäkkiä vaan ilmestynyt sen käteen) minun sydämeen. Enpä kuollut!
Sitten se veitsi sen otsasta palautui mun käteen, ja heitin sen sitten sen tytön mahaan.
Sitten se tyttö kuoli. Ja niin kuoli se Matin kanssa tapellut mieskin.
Lähdettiin Matin kanssa juoksemaan äkkiä pois tietä pitkin.
Yhtäkkiä takaa kuului kuinka auto ajoi meitä päin!
Käännyttiin katsomaan ja......
......
......
Sieltä tuli sit kolmas pahis, se ajoi Arnen sinisellä potkumopolla.
Noh, jotain se sitten kirosi meitä kun me tapettiin sen kaverit.
Yhtäkkiä oltiin kaikki kolme jossain seinän vierellä ja seinässä oli joku viemäriputken aukko.
Sitten tämä kolman pahis (oli muuten mies), tökkäsi kaksi voiveitseä jalkapöytääni ja juoksi sinne putkeen karkuun!
Vedin sitten ne veitset pois, voin jotenkin vieläkin tuntea miltä se tuntui!
Sitten katsottiin putkeen, ja yhtäkkiä kaikki pimeni paitsi sen putken aukon ääriviivat.

tiistai 8. helmikuuta 2011
7-8.2.2011
Uni alkoi muistaakseni siitä kun oltiin Lidlissä äitin, äitin ystävän ja veljien kanssa. Äiti etsi jotain askarteluasioita. Siellä oli myös myynnissä vaahtomuovipäähineitä esim. piispoille (ne oli sellasia lyttänäympyröitä joitten päällä oli aina joku kuva).
Syy tähän askarteluosteluun oli se, että Keuruulle/Suomeen oli tulossa tulva!
Sitten jotain vielä hengattiin siellä kaupoissa, en oikein muista tarkalleen mitä siellä tapahtui muuta. Sen muistan, että siellä tapahtui jotain muutakin.
Sitten yhtäkkiä oltiinkin The Kotona.
Pakattiin siellä tavaroita autoon ja pelastettiin meidän noin 10 kissaa.
Sitten olikin kiire, ja ei voitu ottaa keskiaikaviittoja mukaan ja lisäksi meidän piti päästää kissat vapaaksi ja toivoa, että ne selviytyvät ja tulevat meidän uuteen kotiin.
Lähdettiin ajamaan sitten kohti jonkinmoista turvapaikka-asiaa. Matkalla nähtiin norsuja pelloilla.
Kysyin sitten äitiltä, että auttaako norsu jos tulee turva. Vastaus oli myöntävä.
Sitten kysyin, että miksi me ei sitten vaan hankittu norsua, oltais voitu jäädä kotiin!
Äiti sanoi, että Suomessa ei ole tarpeeksi norsua.
Meinasin tähän vastata jotain norsujen parittamisesta, mutta pidin suuni kiinni.
Sitten äiti sanoi "Mutta jos tulee hätä niin me voidaan mennä australiaan".
Tällä kai tarkoitti, että australiassa on norsuja.
Sitten tuli taas sellainen todella sekava kohta johon liittyi kissoja, merirosvolaivoja, liukumäkiä etc.
Sitten oltiin siellä turvapaikassa. Siellä oli iso sali täynnä ihmisiä, oli 3 piiiiiitkää pöytää ja kaikki istui niitten välissä. Ja aina joka toinen oli naispuolinen ja sit taas joka toinen oli miespuolinen.
Noh, siellä pelattiin jonkinmoista peliä. Yksi ihminen aina kiersi jonkun henkilön ympäri. Vieressä istuvan henkilön piti estää se kiertäminen.
Jos se onnistuttiin estämään niin sen kiertäjän piti mennä kiertämään joku toinen niin kauan, että onnistui sit siinä. Ja kun onnistui, niin se kierretty lähti sit etsimään kierrettävää.
Sitten kun se onnistui siinä kiertämisessä niin sen piti antaa sille kierretylle joku tehtävä.
Noh, yksi vanha tuttu sitten tuli kiertämään mut, eikä vieressäni istunut House estänyt sitä.
Sain tehtäväkseni jotain tyyliin laulaa ja tanssia ja jotenkin siihen liittyi kaurakeksit.
Lähdin sitten etsimään kierrettävää. Muistaakseni en onnistunut siinä koskaan :(
Sitten vuoro jotenkin vaihtui yhtäkkiä ja menin takaisin paikalleni. Eräs ikivanha (ei siis iällisesti) tuttu antoi jollekulle tehtävän laukata kilpaa salin päästä toiseen. En sit tiedä mistä ne hevoset sinne tuli.
Sitten se jolle tämä tehtävä oli annettu, kiersi Housen.
House sai tehtäväkseen raastaa juustoa ja vetää sitä nenään. Se sit kirjastokortilla hakkas sitä pienemmäks ja vetäsi vähän nenään.
Loput juustot se kasas yhdeksi isoksi juustopalloksi ja sanoi "Tämän nimi on Nilla!"
Sitten se selitti, että mun kaurakeksijuttu oli House joten sen juustopallo on sit Nilla, tietenkin...
Siihen se uni taisikin loppua

lauantai 5. helmikuuta 2011
4.-5.2.2011
Töttöröö.
Ensin näin unta, että kela hylkäsi mun eläkepäätöksen aaaaa, se oli hirveää! :(
Sitten näin unta, että oli kesä ja oltiin Haapajärvellä.. Matti ja minä oltiin taas menty skootterilla sille.
Siellä oli myös Hanna&family, Nono ja iskä.
Noh, Nono sitten halusi mennä kotiin sieltä, joten lupauduin viemään sen skootterilla kotiin ja tulla vielä Haapajärvelle takas samana päivänä!
Tosiaan kesällä kun mentiin oikeasti skootterilla niin se matka kesti sen noin 6h ja matkaa oli noin 225km..
Sitten Nonolla oli vielä joku ihmeen kanootti mukana, se piti sit teipata skootterin kylkeen kiinni...
Sitten mua ahdisti kamalasti kun olin mennyt lupautumaan heittää sen kotiin :(
Sitten mentiin Halpahalliin pyörimään ja yhtäkkiä olinkin Kuokkalan keskustassa.. Joka tosin oli hieman helsinkimäinen, siellä oli metrot ja muut.
Sitten hypähdettiin takaisin Huhtalaan ja iskä sanoi, että se voi heittää Nonon kotiin!
Ja siihen sitten se loppuikin

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)